Charlie and the Chocolate Factory

Kävin maanantaina pienen kaveriporukan kanssa katsomassa juuri auenneen Charlie and the Chocolate Factory -musikaalin (Jali ja Suklaatehdas siis).  Tämä oli viimeinen musikaali minun "pakko nähdä" -listallani ja hyvä, että kävin katsomassa! Kävi muuten niinkin hassusti, että minulla ei ole illalta yhden yhtä kuvaa! Ei edes pientä kännykkäkameralla näpsäistyä! Uskomatonta! Postauksessa näkyvät kuvat ovat siis kaikki lainattuja...

Mutta asiaan. Kuten on ehkä käynyt ilmi, rakastan musikaaleja ja osasin odottaa tältäkin paljon. Odotuksia nosti myös se, että pidän elokuvasta (2005 vuoden versio) hurjasti sen hullunkurisuuden ja värikkään ja taianomaisen toteutuksen takia. Musikaali ei onneksi jäänyt pahasti kakkoseksi. Tämän musikaali-version on ohjannut paremmin elokuvaohjaajana tunnettu Sam "Kate Winsletin ex" Mendes. Hänen valintaansa ohjaajaksi mielestäni ihmeteltiin aluksi aika paljon, mutta minun mielestäni hän on onnistunut työssään hyvin! Sam Mendes on jotenkin saanut musikaalin mukaan elokuvamaisen olemuksen ja tarkoitan tämän vain hyvänä asiana. En osaa ihan tarkasti eritellä, että mistä elokuvamainen tunnelma tuli, mutta ehkä se näkyi hyvin hiottujen yksityiskohtien kautta tai siinä, että lavaesiintymiseen oli yhdistetty jonkun verran videokuvaa. Esitys oli värikkäästi ja musikaalimaisesti toteutettu, muttei ampunut kuitenkaan yli. Tai no, tavallisen teatterinkävijän silmään tämä on ehkä hyvinkin ylimpuva, mutta musikaalien suurkuluttajalle juuri sopivan räiskyvä. 



Kaikista upenta tässä esityksessä olivat mielestäni lavasteet ja niiden erilaisten videopätkien yhdistäminen lavaesiintymiseen. Itse laulut eivät olleet mitenkään erityisen mieleenpainuvia, mutta musikaali kannattaa käydä katsomassa ihan vaan sen visuaalisen ilmeen takia. Pidin paljon myös Charlien esittäjästä sekä tämän isovanhemmista! Grandparents rule! Suosittelisin tätä musikaalia perheille (ei ollut pelottava, jännittävä paikoitellen, mutta ei mielestäni pelottava) tai kaltaisilleni musikaalien ystäville. Charlie and the Chocolate Factory on mielestän katsomisen arvoinen tulokas vanhojen klassikoiden joukkoon, muttei aivan yltänyt uuden lempparini Matildan tasolle.

Loppuun vielä pieni videopätkä esityksestä!

Sateisia vapaapäiviä

Päivän pysäkit

 Torstainen vapaapäivä valkeni sateisena ja sade on ripsutellut ikkunoihin koko tämänkin päivän. Onneksi torstaina sentään pärjäsi tennareilla ja sateenvarjolla, ettei tarvinnut kastua kaupungissa! Heräilin rauhassa ja hipsin kohti keskustaa vähän ennen puolta päivää ja menin heti katsastamaan musikaalilipputilanteen ja muutaman mutkan kautta sainkin lipun samalle illalle haluamaani musikaalin; siitä enemmän lopuksi. 

Päivän taideannoksen sain Tate Britain -taidemuseosta. Olen jo moneen kertaan hehkuttanut täällä Tate Modern museota ja tämä Tate Britain on siitä rauhallisempi versio. Tate Britainissa on esillä kotimaisten taiteilijoiden teoksia aina 1500-luvulta aina näihin päiviin asti. Esillä on siis taidetta hyvin monelta aikakaudelta, niin pönötyspotretteja ja kukka-asetelmia kuin maisemia ja modernejakin maalauksia. Museo oli minusta "ihan kiva", muttei mitään sen ihmeellisempää. Kaikista eniten pidin itseasiassa tuosta kuvassa näkyvästä aulatilasta, joka oli hämärästi valaistu ja taustalla soi hiljainen ääninauha. Ylväässä tilassa oli niiden ansiosta makea tunnelma!

Aikani ihasteltuani hyppäsin metroon ja ajelin Covent Gardenin alueelle syömään. Kävin syömässä Jamie Oliverin uudessa ravintolassa Jubilee Marketilla (ihana vanha katettu markkinapaikka), mutta ruoka ei mielestäni ollut mitenkään erityisen ihmeellistä ja hinnoissa oli hienoinen Jamie Oliver -lisä. 

Myöhäisen lounaan jälkeen mietiskelin, että mitä haluaisin tällä alueella tehdä. Sateen vuoksi en halunnut viettää montaa tuntia ulkona käppäillen, joten päätin mennä London Transport Museumiin. Siellä on paraikaa esillä Poster Art 150 -näyttely, jossa on esillä julisteita metrokäytävistä niiden 150 vuoden ajalta, jolloin metro on ollut toiminnassa. Näyttelyyn pääsi vain maksamalla museon pääsymaksun, joka oli minusta aika suolainen, opiskelijakortillakin 11,5 puntaa. Toisaalta, jos asuu kauoungissa, niin samalla lipulla voi käydä museossa vuoden päivät.

Kävin ensimmäiseksi kiertämässä julistenäyttelyn läpi, koska sitä varten olin tullutkin; makeita julisteita, jotka kuvastivat hienosti omia aikakausiaan. Etenkin sota-ajan julisteet olivat mieleenpainuvia. Julistenäytteli oli nopeasti kierretty, mutta sitten käppäilin museota ympäri ihan muuten vaan. Näytillä oli kaikkea mahdollista liittyen julkiseen liikenteeseen, mutta hienoimpia minusta olivat tietenkin nämä vanhat liikennevälineet. Museo on näppärän kokoinen, joten siellä voi helposti vierailla koko perheen kanssa, pienimmätkin jaksavat varmasti koko museon läpi!

Näiden aktiviteettien jälkeen minulla oli vielä pari tuntia aikaa kierrellä ympäri Covent Gardenia ja täytyy sanoa, että se on yksi lempi alueistani Lontoossa! Ihania vanhoja pikkukatuja ja kaikenlaisia kauppoja. Suosittelen shoppailukierrosta Oxford Streetin sijasta täällä!

Mutta sitten niihin musikaalilippuihin. Olin jo junamatkalla kurkannut, että keskustan TKTS-kojulla (halpoja musikaalilippuja saman päivän näytöksiin) pitäisi olla vielä lippuja jäljellä Roald Dahlin satukirjasta tehtyyn Matilda-musikaaliin. Ja olihan niitä lippuja, mutta hinta olisi ollut melkein 70 puntaa. En ostanut niitä vaan kävelin vielä itse teatterilla kyselemään lippuja. Ja kyllä kannatti! Tiedustelin varovaisesti lippuja illan näytökseen ja iloinen myyjä kyseli minulta, että olenko 16-25 -vuotias? Kun olin saanut epäleväisenä myönnettyä ikäni, myyjä sanoi, että jokaiseen näytökseen varataan 10 nuorille tarkoitettua lippua, jotka saa ostettua vain samana päivänä suoraan teatterista, ja hintaa tälle lipulle jäisi 5 puntaa. Voi kyllä käy! Pääsin seuraamaan supersuosittua musikaalia elokuvalippua edullisemmin! Paikka tosin oli aikas ylhäällä, mutta hyvin sieltä näki ja kuuli. Ja tämä musikaali oli muuten yksi parhaista, jonka olen nähnyt, menee ehdottomasti TOP5-listalle. 

Juoni tulee siis Roald Dahlin samannimisestä lastenkirjasta, joka on varmasti monelle tuttu. Hienon tarinan lisäksi musiikki oli upeasti sävellettyä ja sanoitettua ja ennen kaikkea, ei "liian helppoa". Musikaalibiisit ovat helposti ylipirteitä ja liioitellun yksinkertaisia, mutta säveltäjä ja sanoittaja Tim Minchin (joka ei muuten todellakaan ole perinteinen musikaalisäveltäjä) oli tehnyt valtavan upeaa työtä tämän musiikin kanssa. Melodiat olivat koukuttavia ja monimuotoisia ja sanoitukset hulvattomia. Suosittelen tätä ehdottomasti!

Ps. Tämän kertaisesta kartasta kannattaa kurkata vain kohteiden sijainnit, reitit eivät ole millään tavalla oikein!

Bath

 Upea, mutta liian lyhyt viikonloppu Elsan kanssa on nyt takanapäin! Perjantaita viettelimme Lontoon keskustassa pyörien, hyvin syöden ja musikaalia katsellen. Kävin hakemassa Elsan Victorian asemalta iltapäivällä ja ryntäsimme sieltä suoraan Leicester Squarelle ostamaan musikaalilippuja. Olin salaa jo mietiskellyt, että Shrek-musikaali olisi hauska käydä katsomassa ja kun Elsakin iski siihen ensimmäisenä silmänsä, niin valinta oli sillä selvä! Ja hyvä, että valittiin, sillä viimeinen esitys oli tänään. Musikaali mukaili aikalailla elokuvien juonta, muutamia pieniä lisäyksiä ja muutoksia oli tehty, mutta ei mitään sen suurempaa. Roolihahmojen sanailu viihdytti aikuisia ja piirretty/animaatio-tyyliset lavasteet kiinnittivät varmasti myös pienempien katsojien huomion. Viihdyttävä esitys kaiken kaikkiaan.

 Lauantaita vietimme aivan toisenlaisissa maisemissa Bathissa. Nimensä mukaisesti Bath on vanha kylpyläkaupunki, jonne on jo vuosisatojen ajan tultu kylpemään parantavissa vesissä ja viihtymään vilkaissa seurapiireissä. Järjettömän kalliin (n. 50 puntaa), mutta mukavan mittaisen (1,5h) junamatkan jälkeen olimme jättäneet Lontoon tomut taaksemme ja suunnistimme suoraan roomalaiselle kylpylälle. Kaikki matkaoppaat sanovat, että tämä on juuri "se" kohde Bathissa, jota ei voi jättää väliin. Me emme kuitenkaan ostaneet pääsylippuja, vaan kävimme kurkkaamassa näkymät ravintolan puolelta. Se riittii meille.

 Kylpyläelämän lisäksi Bath on kuuluisa myös Jane Austenin vuoksi. Kirjailija asui itse Bathissa viisi vuotta ja on sijoittanut näihin maisemiin kaksi kirjaansa: Northanger Abbeyn ja Viisastelevan sydämen. Vierailimme Jane Austen Centressä tutustumassa kirjailijan elämään ja siihen, minkälainen kaupunki Bath oli tuona aikana. Aluksi meille pidettiin pieni ja mielenkiintoinen esitelmä aiheista, mutta sen jälkeen museo oli mielestäni vähän pettymys. Esillä olleet tavarat olivat valitettavasti nuhraantuneita ja vähän halpojen jäljennösten näköisiä. Kierroksen lopuksi olisi saanut pukeutua aikakauden vaatteisiin (jotka eivät nekään olleet kyllä mielestäni nähneet muuta kuin korkeintaan 80-luvun), mutta tyydyimme silinterin sovitteluun.

Olemme Elsan kanssa katselleet ahkerasti Jane Austenin kirjoista tehtyjä elokuvia ja tv-sarjoja ja olikin hauska kävellä samoja katuja pitkin kuin kirjojen sankarit ja sankarittaret! Autot ja tämän päivän vaatteisiin pukeutuneet ihmiset eivät mielestämme kuuluneet Royal Crescentin ja The Circuksen maisemiin lainkaan!

Vaikka päivä oli kylmä ja suhteellisen lyhyt, vietimme kaupungissa noin kuusi tuntia, tärkeimmät nähtävyydet ehti kiertää hyvin läpi. Toki upeiden rakennusten keskellä olisi voinut viettää vaikka toisenkin päivän, mutta Bath on kompaktin kokoinen kaupunki ja yhdessäkin päivässä ehtii paljon. Tästä kuvasta voitte ihailla vielä kuvankaunista Pulteney Bridgeä.

Koko kaupunki kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon, joten jos vaan löytyy yhtään kiinnostusta Yrjöjen aikaista arkkitehtuuria tai kylpyläelämää kohtaan, niin suosittelen kaupungissa vierailua lämpimästi!

Ps. Lounaspaikaksi suosittelemme The Circus -nimistä ravintolaa; erinomaista ruokaa ja vielä aika edullisesti!

Yllättävä keskiviikko

Menneenä keskiviikkona sain työpäivän tilalle yllätten vapaapäivän ja juhlistin sitä tietenkin lähtemällä kaupunkiin. Olen (hieman) hurahtanut musikaaleihin, joten mikäs sen parempaa kuin musikaalilippujen metsästäminen heti aamulenkin jälkeen! Ensin tuttu junamatka keskustaan ja sitten Trafalgar Squaren kautta (kuvassa) Leicester Squarelle lippujen ostoon. Alennuskojussa oli myynnissä vaikka mitä, mutta valitsin liput Billy Elliot -musikaalin iltanäytökseen. 

Lippu taskussa päätin suhata ympäri keskustaa, yrittäen kiertää niitä alueita, joihin en ole vielä niin kauheasti tutustunut. Ensimmäiseksi päätin piipahtaa lounaalla Chinatownissa. Lounas ei ollut kovin ihmeellinen, mutta uuden vuoden koristuksia oli hauska katsella! Ja tämä oli ilmeisesti vasta alkua, sillä kadun varrella availtiin suuria paketteja, jotka olivat täynnä toinen toistaan suurempia koristeita. Kiinalaista uutta vuotta vietellään ilmeisesti 10.2. eli täytyy ehkä ensiviikonloppuna piipahtaa katsomassa koristeet täydessä loistossaan!

Chinatownissa ja Sohossa aikani ihmeteltyäni lähdin suuntaamaan kohti "kuninkaallisempaa" ympäristöä. Matkalla St. James's Parkiin satuin kulkemaan ICAn eli Institute of Contemprorary Artsin vierestä ja päätin poiketa sisään. Olin juuri edellisenä iltana törmännyt kyseisen paikan nettisivuille, joten odotin mielenkiinnolla, minkälaista taidetta sisältä löytyisikään. Ja täytyy sanoa, että Juergen Tellerin WOO! -näyttely oli, hmm.... mielenkiintoinen. Gallerioissa ja museoissa kierrellessäni olen huomannut pitäväni modernista taiteesta ja varsinkin valokuvataiteesta, mutta tämän näyttelyn olisi ehkä voinut jättää väliin. Shokeeraava? Kyllä. Hyvässä mielessä? Ehkä ei. Se Lontoossa on kuitenkin upeaa, että monissa gallerioissa ja museoissa on ilmainen sisäänpääsy, joten museossa voi käydä vain piipahtamassa. Ei ole "pakko nautiskella taiteesta koko rahan edestä". Tässä tapauksessa kävelin näyttelyn läpi suht rivakasti ja voin nyt todeta, että tulipahan käytyä. 

 

Kun olin saanut tarpeekseni taiteesta, kipitin tien yli ihanan rauhalliseen St Jame's Parkiin ihastelemaan kauniita maisemia. Ja pitää muuten mainita, että tuuli oli aikamoinen! Hyvä että hattu pysyi päässä ja neiti pystyssä!

 Puistoilun jälkeen tein pienen koukkauksen joen toiselle puolelle ilman sen kummempaa syytä. Illan musikaaliin oli vielä muutama tunti aikaa, joten yritin keksiä kävelyreittiini muutamia lisäkiepsahduksia. Palasin kuitenkin seuraavan sillan kautta takaisin Westminsterin alueelle ja sieltä hiljaksiin valuin Victoria Palace -teatteria kohti. Olisi muuten hauska, jos jotenkin saisin lisättyä tänne kävelyreittini ihan karttaan piirrettynä...

Illan pimetessä tuli päivän pääohjelman eli Billy Elliot -musikaalin aika. Ja kuten arvata saattaa, pidin siitä valtavasti! Laulut tai laulajat eivät olleet erityisen ihmeellisiä (kuitenkin aivan eri tasoa kuin musikaalinäyttelijät suomessa...sorry.), mutta Billy Elliotin roolia näyttelevä Harrizon Dowzell oli mielestäni ilmiömäinen tanssija. Kylmät väreet vaan viiletti pitkin käsivarsia, kun katseli pojan menoa lavalla. Myös Billyn parasta ystävää Michaelia esittäcä poika ja Billyn isoäitiä näytellevä rouva olivat mainioita! Tämäkin esitys kannattaa siis käydä katsomassa! Ilta venyi aika pitkäksi musikaalin takia, olin kotona vasta lähempänä puolta yötä, mutta silti laadukas musikaalitarjonta on mielestäni yksi Lontoon parhaista puolista.

Ps. Unohdin viime viikolla mainita, että käväisin National Portrait Galleryssa katsomassa Taylor Wessing muotokuvakilpailun parhaimmistoa ja siinä samalla sain ihastella Cambridgen herttuattaresta Catherinesta tehtyä muotokuvaa. Maalaus on saanut osakseen paljon kritiikkiä, mutta minusta se oli upean realistinen! Taiteilija ei ollut yrittänyt silotella malliaan liikaa, vaan mielestäni hän oli upeasti onnistunut taltioimaan herttuattaren itsensä näköisenä. 

Pps. Sain tehtyä päivän kävelyreitin kartalle!