Vinkkejä: ketjuravintolat

Huomenta! Lontoon ihana ravintolavalikoima on yksi niistä asioista joita olen ehtinyt kaivata jo tässä kahden viikon aikana. Nyt haluankin vinkata muutamista ravintoloista, joista itse olen erityisesti pitänyt. Kauaksi ovat meinaan jääneet ne päivät, kun Lontoossa ei muka saanut hyvää ruokaa. Nyt tarjolla on niin paljon mahtavia erilaisia ravintoloita, ettei yksi ihminen saa elämänsä aikana käytyä läpi! Itse ihastuin etnisiin ravintoiloihin; olisiko siksi, että meillä Riihimäellä niiden tarjonta ei ole mitenkään valtava... Haluaisinkin esitellä nyt muutaman (ketju-)ravintolan, jotka tarjoavat erinomaista ruokaa, ja vielä erittäin inhimilliseen hintaan. Ja Isossa-Britanniassa ei muuten missään tapauksessa kannata säikähtää ketjuravintoloita! Laatu on jotain aivan toista kuin Suomen Rossoissa sun muissa...
 

Banana Tree

Tässä ravintolassa tarjotaan herkullista indokiinalaista ruokaa, rouhean modernissa ympäristössä. Annokset ovat ainakin minulle juuri sopivan kokoisia, ei mitenkään valtavia, ja niitä on näppärä yhdistellä vaikka kaverin kanssa. Saa maisteltua useampaa laatua! Ketju on voittanut "Vuoden 2012 ketjuravintola" -palkinnon.

Byron

Tähän ravintolaan tutustuimme jo ensimmäisellä Lontoonreissulla Elsan kanssa ja ketju onkin laajentunut sen jälkeen hurjaa vauhtia. Tarjolla on herkullisia ja "aidon makuisia" hampurilaisia lisukkeineen. Hampurilaispihvit paistetaan muuten mediumiksi, jos et erikseen mainitse haluavasi kypsää...Todella toimiva paikka hampparimieliteon iskiessä.

Pho

Vietnamilaista ruokaa. Ravintolan nimikin tarkoittaa perinteistä vietnamilaista keittoa, jota minä en kyllä edes kokeillut täällä käydessäni. Minun kokeilemani nuudelit olivat erittäin hyviä, joten voisin olettaa, että keittokin vie kielen mennessään. Ainakin nuudeleita tilatessa kannattaa muistaa, että annos oli varsin järkevän kokoinen, eli jos sattuu olemaan aivan järjetön nälkä, niin kannattaa tilata pääruoan lisäksi myös jotain lisukkeita. 

Shake Shack

Nam. Tähän ravintolaan rakastuimme Elsan kanssa palavasti ollessamme New Yorkissa. Kävimme viikon loman aikana näillä hampurilaisilla kolme kertaa... Joten voitte vaan kuvitella, että miten korkealle hypin kun kuulin, että Euroopan ensimmäinen Shake Shack avataan Lontooseen ja vielä minun siellä ollessani! Voi sitä riemun päivää! Tämä on siis juurikin se hampparipaikka, jossa avajaispäivänä jonotin puolitoista tuntia päästäkseni tilaamaan. Hampurilainen ja pirtelö olivat juuri niin taivaallisia kuin muistinkin, mutta ranskalaiset eivät ihan yltäneet niiden tasolle. Mutta jos haluat maailman parhaan (ainakin tähän mennessä) hampurilaisen, niin piipahdapa Covent Gardenissa Shake Shackissa.
 


 Strada

Heti alkuun pyydän anteeksi kauheaa, netistä lainattua kuvaa. Vaikka olen ollut tässä kivassa italialaisessa monia monia kertoja, niin kuvat ovat ilmeisesti jääneet ottamatta. Strada tarjoaa siis italialaista ruokaa pitsasta pastaan ja risottoon. Ystäväni Saara suosittelee erityisesti Margherita-pitsaa. Yksinkertaisesti herkullista!

Wagamama

Täällä tarjoillaan japanilaistyylisiä nuudeli- ja riisiruokia. Helppoa ja hyvää ja varmasti lähtee nälkä, annokset nimittäin ovat valtavia! 

Wahaca

Menin tähän ravintolaan alunperin poikien äidin suosituksesta ja onneksi menin! Ravasin Wahacassa meinaan vaikka kuinka monta kertaa... Wahaca tarjoaa meksikolaista katuruokaa, muutamia isompia annoksia ja lukemattomia herkullisia pikkuannoksia, joista voi koota itselleen mieluisimman yhdistelmän. Suosittelen erityisesti hitaasti kypsytettyä porsasta (pork pibil) ja kana-taquitoseja! Ravintoloita on ympäri Lontoota, mutta minusta hauskin on South Bankillä oleva konttiravintola. 

Yalla Yalla

Tämä ravintola on näistä uusin tuttavuus ja pääsee kyllä heti suosituslistalle. Tarjolla on herkullista beirutilaista katuruokaa ja viinejä ympäri Libanonia. Ravintola on päässyt myös Time Out -lehden 50 parasta ravintolaa -listalle, kannattaa kokeilla!

Yo!Sushi

Nimensämukaisesti kyseessä on sushiravintola. Lontoosta löytyy varmasti laadukkaampiakin sushiravintoloita, mutta jos haluaa tutustua kyseiseen ruokalajiin hauskassa ympäristössä, niin se on helppo tehdä Yo!Sushissa. Valitset liukuhihnalta haluamiasi annoksia ja maksat niistä lautasten värin perusteella. Liukuhihna-annosten lisäksi listalta voi tilata muitakin ruokalajeja, mutta niitä en ole itse ikinä kokeillut.

Lontoossa on näiden lisäksi lukemattomia ravintoloita, jotka ovat varmasti yhtä hyviä ja vielä parempiakin, mutta tässä nyt ainakin muutama jo testattu ja hyväksi havaittu. Nälän yllättäessä suosittelen ehdottomasti vierailemaan muuallakin kuin paikallisissa mäkkäreissä! Ja pienenä vinkkinä, että kun keskustassa pyöriessä nälkä yllättää, niin kannatta suunnata Wardour Streetille. Sen varrelta löytyy useita suosittelemiani ravintoloita ja niiden lisäksi vielä monta uutta eli valinnanvara ei ainakaan lopu kesken!

Ps. Pienenä vinkkinä, että täällä ravintoloissa ei tajuta "Maksatteko yhdessä vai erikseen?" -juttua niin kuin Suomessa... Koko pöydän lasku tulee yhdessä köntässä lähes poikkeuksetta.

"Vielä viimeisen kerran..."

Päivän kävelyreitti

Tämän päivän kävelyreitti on vaan suuntaa antava, sillä pyörin päivän aikana monen monituista tietä ristiin rastiin, enkä todellakaan muista, että missä järjestyksessä. Kartasta saa kuitenkin jonkun käsityksen siitä, että millä alueella tuli pyörittyä...

No, nyt on tullut vietettyä varsinaista "viimeisten kertojen" -viikonloppua! Käytin sekä lauantain että sunnuntain siihen, että ehdin tehdä kaikki kivat asiat vielä viimeisen kerran ennen kotiin palaamista. Molemmat päivät olivat aivan mahtavia, ja tekemistä oli niin paljon, että tässä postauksessa on pakko keskittyä vain lauantaihin. Heräsin aamulla ennätyksellisen aikasin klo 7.30, koska olen koko viikon herännyt samaan aikaan. Eipä siinä mitään, kirjoittelin hetkisen, söin ja olin matkalla keskustaa kohti kymmenen jälkeen. Käytin aamun Oxford Streetin läpikävelemiseen ja piipahdin toki matkalla vielä muutamassa kaupassa. Mukaan tarttui vain pari juoksuvaatetta Nike Townista. Shoppailujen jälkeen piipahdin The Photographers' Galleryssä vilkaisemassa esillä olevat näyttelyt. Ihan kivat, mutta ei mitään järisyttävää...

Tässä vaiheessa aamu oli jo vaihtunut iltapäivän puolelle ja nälkä alkoi olla melkoinen. Mietiskelin pitkään ja hartaasti, että mihin ravintolaan tahtoisin mennä ja lopulta Banana Treen indokiinalainen keittiö voitti. Ruoka oli jälleen super hyvää! Maha täynnä oli hyvä lyllertää sanomaan heipat vielä Carnaby Streetille ja Soholle.

Siinä pitkin katuja köpötellessä nappasin Joe&The Juicesta matkaan terveellisen jälkkärn banaani-mansikkasmoothien muodossa; aivan järjettömän hyvää! Smoothien kanssa olikin hyvin hipsterimäistä kipitellä Lomography storeen kurkkimaan filmikameratarjontaa. En ostanut pienen pientä ja hyvin söpöä Diana-kameraa jo omistamani La Sardinan seuraksi, vaan raskain mielin jätin pikkukameran odottelemaan ostajaansa. Jopa tällainen kamerafriikki ymmärtää, että jos kamerassa käytettävää filmiä ei voi kehittää Suomessa, niin siitä tuskin on kauheasti iloa käyttäjällensä...

 Lopun iltapäivän vietinkin sitten kävellen ympäri Covent Gardenia. Piipahtelin kaupoissa ja nautiskelin yllättävän hiljaisesta ja rauhallisesta tunnelmasta. Turistit olivat ilmeisesti päättäneet keskittyä muihin alueisiin tänä ihanan lämpimänä lauantaina. Useamman tunnin käppäilyn jälkeen piipahdin Starbuckille hakemaan virvokkeeksi limestä ja vihreästä teestä sekoitetun herkullisen kylmän juoman ja löntystelin sen kanssa Victoria Embankment Gardensiin tauolle. Koko päivän sandaaleissa kävely alkoi hiljalleen jo tuntua jalkapohjissa... 

Hetken aurinkotuolissa makoiltuani väänsin kuitenkin itseni vielä ylös ja seikkailemaan viimeiset kierrokset Covent Gardenin pikkukaduilla. Jalkoja keventääkseni piipahdin vielä Snogissa nautiskelemassa viimeisen frozen youghurtin (kupissa on kylmää jugurttia eli terveellisempää miltä näyttää!!). Ah, miten näitä kaikkia herkkuja tulee ikävä...

Pitkän päivän loppuhuopennukseksi olin ostanut itselleni lipun vielä teatteriin. Hehkutin jo keväämmällä Peter and Alice -näytelmää ja valitsinkin viimeiseksi teatteripläjäykseksi näytelmän samasta "sarjasta" Michael Granade Companyltä. Cripple of Inishmaan osottautui erinomaiseksi valinnaksi, sillä se oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin Peter and Alice. Pääosaa näytteli Harry Potter elokuvista tuttu Daniel Radcliffe ja sekä näytelmä että Radcliffe ovat saaneet erinonmaisia arvosteluja monilta kriitikoilta ja nyt minunkin on liityttävä ylistäjien joukkoon. Musta huumoria tihkuva näytelmä sijoittuu Irlantiin Inishmaanin saarelle, jossa rampa Billy yrittää selvitä elämästään muiden pilkan kohteena. Kun viereisellä saarella aletaan kuvaamaan oikein Hollywood-elokuvaa, Billy tietää hänen hetkensä koittaneen...Ei hänestä näyttelijää kuitenkaan loppujen lopuksi tule, vaikka Billy muutaman huijauksen avulla pääseekin katsomaan maailmaa ja palaa sitten takaisin Inishmaaniin.

Juonessa oli aika monta pikku twistiä, joten en lähde sitä sen tarkemmin tässä avaamaan, mutta tunnelmat esityksen aikana vaihtelivat kyyneleet silmissä nauramisesta aina surullisen itkun tirautuksen partaalle. Ja erityismaininta siitä, että Radcliffe näytteli ehdottomasti parhaimman kuolemiskohtauksen, mitä olen ikinä lavalla tai elokuvassa nähnyt (vaikkei roolihenkilö lopulta näytelmässä kuollutkaan... monimutkaista, I know.). Olin myös yllättynyt siitä, miten upeasti Daniel Radcliffe osasi koko kehollaan eläytyä ramman roolihahmonsa esittämiseen. Joo toki, hyvän näyttelijän täytyy osata eläytyä, mutta olisittepa nähneet tämän, oikeasti! Muita näyttelijöitä en tuntenut ennestään, mutta heidän suorituksensa eivät kalvenneet pääosan rinnalla yhtään. Näytelmässä seikkaili Billyn lisäksi hänen kaksi tätiään ja muutama muu saarelainen ja heidän esittäjänsä olivat myös aivan mahtavia! Yhtä ylistämistä koko kirjoitus, mutta minkäs sille voi jos näytelmä oli vain niin kertakaikkisen upea!

Näytelmä loppui kymmenen aikoihin illalla, mikä siis tarkoitti sitä, että olin ollut liikkeellä jo kaksitoista tuntia. Lampsin vielä iltapalalle Shake Shackiin ja tällä kertaa sain hampparini ilman sen kummempia jonotuksia (avajaisissa jonotin siis sen 1,5h). Varsin tyytyväisenä lampsin kotiin ja voitte uskoa, että sänkyyn päästyä unta ei tarvinnut ihmeemmin odotella! 

Ps. Vaikka kunnon kamera kulkikin koko päivän laukussa mukana, niin silti kaikki nämä kuvat on otettu kännykän kameralla.

Lempparipuuhissa

Päivän kävelyreitti
 
Eilinen ihanan helteinen päivä hurahti lempparipuuhissa eli syöden ja hengaillen! Aloitin päivän lounaalla Gordon Ramsayn York&Albany -ravintolassa, jossa kävimme ensimmäistä kertaa Ennin kanssa viime kesänä. Ruoka oli tälläkin kertaa hyvää, mutta ei ihan niin loistavaa kuin viimeksi. Otin vaatimattomana neitinä koko kolmen ruokalajin lounassetin; alkuun makrillia, pääruoaksi kanaa ja jälkiruoaksi parfait. Alkuruoka oli vähän "läsähtäneen" näköinen, eikä se ollut mitenkään maatajärisyttävän hyvääkään. Ihan ok kuitenkin. Yritän tavallisesti olla valitsematta ravintolassa kanaa ruoaksi, mutta nyt teki mieli jotain lihapitoista ja kana oli ainoa lihapitoinen annos lounaslistan kolmesta vaihtoehdosta. Kana-annos oli selkeä, yksinkertainen ja ihanan mehukas! Jälkiruoaksi valitsin ihanan jäädykkeen lisukkeineen. Sain eteeni vahingossa ensin tuulihattuannoksen ja hetken pohdiskelin, että pitäisikö vaan syödä se... Näytti meinaan aika hyvältä. Lopulta kuitenkin heitin Suomalaisen "no en mä nyt kehtaa"-ajattelutavan roskakoriin ja pyysin tarjoilijalta sen annoksen minkä olin tilannutkin. Jäin kuitenkin pohtimaan, että olisiko sittenkin pitänyt tilata niitä tuulihattuja? :)

Aikas onnistuneen lounaan jälkeen kipittelin jälleen Regent's Parkiin löhöilemään. Aurinko porotti täydeltä taivaalta ja nautiskelin maisemista ja ihanasta lämmöstä! Luettavaksi mukaan lähtenyt pokkari toimii muuten ihan yhtä hyvin tyynynä...

Jaksoin köllötellä puistossa melkein kolme tuntia, kunnes totesin, että on aika taas tehdä jotain. Lähdinkin hiljalleen käppäilemään "alaspäin" kohti Piccadillyä. Matkalla ehdin tehdä todella tarpeellisen frozen yogurt pit stopin Selfridgesillä ja ihailla luksusliikkeiden ikkunoita New Bond Streetillä ja Old Bond Streetillä. Varsinainen kohteeni löytyi Royal Academy of Artsista (vai miten ihmeesä tuon nyt sitten taivuttaisi...). Pääsin hyödyntämään perjantain myöhäisen aukioloajan ja menin katsomaan RAn järjestyksessään 245. kesätaidenäyttelyn. Luulin ensin, että esillä olisi vain taidekoulun oppilaiden töitä, mutta ilmeisesti kyseessä on avoin näyttely eli esillä on myös jo tunnetummpien taiteilijoiden teoksia. Tämä oli yksi niistä harvoista näyttelyistä joihin olen maksanut sisäänpääsymaksun ja voin kertoa, että se oli jokaisen punnan arvoinen! Esillä oli paljon eri tyylisuuntia ja toteutustapoja, ja ne muodostivat yhdessä ihanan taiteen sekamelskan! Rakastin etenkin valokuvahuonetta, jota kävin ihailemassa kaikkiaan kolme kertaa. Suuri osa taideteoksista oli myös myytävänä, joten halutessaan (ja lompakon kestäessä) taidetta olisi voinut napata kotiin tuliaisiksi. Valitettavasti minun lemppariteoksieni hinnat huitelivat 15 000-22 000 punnan välillä, joten taidekassaa pitää kartuttaa vielä jonkin verran ennen kuin voin ruveta ostoksille...

Mutta ihmiset, jos olette Lontoossa nyt tai tulevien kesänäyttelyiden aikaan, niin menkää katsomaan!

Illaksi olin sitten suunnitellut taas syömispainoitteista ohjelmaa! Viime vuotisella New Yorkin reissulla rakastuimme palavasti Shake Shack -nimiseen hampurilaispaikkaan ja eilen euroopan ensimmäinen ravintola aukesi täällä Lontoossa! Happiness!! Kävelin Covent Gardeniin ja ehdin jo kysäistä tarjoilijalta pöytää yhdelle, kunnes minut ystävällisesti neuvottiin liittymään jonon päähän rakennuksen toisella puolella. Jonotusaika: noin puolitoista tuntia. Oho. Päätin, että tämän takia kannattaa jonottaa (Sagrada Familian takia Barcelonassahan ei kannattanut...), kaivoin kirjan esille ja liityin muiden innokkaiden odottajien joukkoon. Jono eteni hitaasti, mutta leppoisissa tunnelmissa ja iltakymmeneltä, vähän reilun puolentoista tunnin jonotuksen jälkeen, pääsin vihdoin tilaamaan oman ateriani. Hampurilainen oli aivan niin jumalainen kuin muistinkin, ranskalaiset valitettavasti vähän pettymys. Huuhtelin nämä kepeät kalorit alas järjettömän hyvällä suklaapirtelöllä. Mitenköhän monta lenkkiä menee enne kuin tämän päivän ruoka-annokset on kulutettu? Mutta ei sen niin väliä, ruoat olivat sen arvoisia! :D

Tyytyväisenä vaapuin pimenevän Lontoon läpi juna-asemalle ja huristelin kotiin nukkumaan. Hyvä päivä!