Lasten suusta!

Kun olen viettänyt paljon aikaa parin hyvinkin näppärän nelivuotiaan kanssa tässä viimeaikoina, niin olen saanut kuulla myös pari hyvää juttua! Onneksi olen muistanut kirjoittaa niistä edes osan ylös ja nyt ajattelin kirjoittaa tähän asti kertyneet jutut tänne muidenkin viihdykkeeksi!

Suuri osa minulle esitetyistä lausesta alkaa sanalla "miksi?".
Laittakaas kengät jalkaan!
-Miksi?
Mennään laittamaan ruokaa.
-Miksi?
Käykääs vessassa
-Miksi?

Suurinpaan osaan kysymyksistä on vielä ihan suhteellisen helppo vastata, mutta seuraavat kysymykset vaativat jo vähän pohtimista:

Hei missä ne mun loistimet on? (hetken pohdintojen jälkeen loistimet paljastuivat heijastimiksi)
Miksi ihmiset kuolee?
Miksi keijukaiset on niin pieniä?
Voiko etanoita syödä? Voiko niihin laittaa soijakastiketta? 
Miksi pandat on mustavalkoisia?
Miksi pelleillä on punainen nenä?
Miksi puissa on lehtiä?
Miksi angry birdseillä on vaan ne päät?
Voiko kuolleena kävellä?

Välillä onneksi pojatkin auttavat näissä pohdinnoissa:
Miksi ihmisellä on ripset? 
-Ne suojaa ihmisten silmiä.   
Ne on silmien sateenvarjot!
 
Pienten poikien kanssa elelyyn mahtuu paljon erilaista tekemistä ja myös jalkapalloa on tullut pelailtua. Ei tosin niin kauhean taidokkaasti... Kertooko nannyn jalkapalloilutaidoista jotain, kun nelivuotias pelikaveri huutaa: "Mä oon täällä enkä siellä! Potki tänne!"

Jokapäiväiseen arkeen kuuluu myös ulkona leikkiminen, mutta ulos lähteminen ei kuulu näiden herrojen lempparihommiin. Minä olen ilmeisesti tarpeeksi monta kertaa yrittänyt perustella ulos menemistä raittiin ilman saamisella, koska eräänä päivänä minulle tokaistiin, että: "Mun ei nyt tarvii mennä ulos, koska mulla on tämä pumppu mistä mä saan ilmaa!".

Siivoaminen tai muutkaan kotityöt eivät välttämättä kuulu poikien (tai minun) lempipuuhiin, joten hämmästyin kovasi seuraavasta keskustelusta:
-Mä haluan pestä lattioita! 
-Miks? 
-No kun se kuuluu tähän elämään!

Otteita eräästä aamusta:
-No niin, eiköhän lähdetä aamupalalle! 
-Minä haluaisin kyllä vielä vähän keskustella.
-No mistä herra haluaisi keskustella?
-No goblin sharkeista
-????

Ja kaiken tekemisen ja menemisen keskellä välillä vähän sattuu ja tapahtuu. Jonkin toiminnan tiimellyksestä toinen pojista tipahti tuolilta ja tipahtamisen jälkeen utelin, että mihin sattuu? "Aivoihin.", kuului vastaus.

Pojat tietävät hienosti, miten monet asiat toimivat, mutta välillä toimintaperiaatteet ovat kyllä vähän hakusessa... Ksylofonia katsellessa minulta kysyttiin, että: Miten tästä tulee ääntä? Onko siellä moottori sisällä?. Ja pyörän kelloa tutkaillessa kysymys oli vähän saman oloinen: "Onko täällä sisällä patterit?".

Kaikenlaista hauskaa tulee keskusteltua siis liittyen milloin mihinkin. Mutta välillä myös minä saan osani keskusteluista. Pojat ihmettelivät kovasti, että kun äiti ja isi lähtevät töihin, niin miksi minä sitten vaan jään heidän kanssaan leikkimää.
-Tää on kuulkaas Jannan työ, tää teidän hoitaminen. 
-Sä teet meistä rahaa! 
-No, periaatteessa... :)

Eikä minun tarvitse myöskään kantaa huolta tulevaisuuden suunnitelmista; pojat hoitavat sen näppärästi puolestani:
-Janna, miksi sulla ei oo vauvoja?
-Niin Janna, sulle pitää tulla seitsemän vauvaa!

Tai sitten:
-Ootko sä tyttö?
-Joo-o. 
-Sit kun musta tulee iso, niin susta voi tulla mun tyttöystävä!

Pienet herrat ovat myös selvittäneet, että miten nannyn saa sulatettua: "Janna, sä näytät aina niin ihanalta kun sä lähdet kaupunkiin! Mutta mä tykkään susta, sillonki kun sulla ei oo tota ripsiväriä."

Paljon hauskoja hetkiä on takana ja parin viikon päästä pääsen vielä hetkeksi poikien seuraan, mutta sitten on lähteminen edessä. Toivottavasti lastenhoitajan vaihto käy suhteellisen lempeästi, vaikka muutama viikko sitten minulle sanottiinkin, että:
"Janna, mä en halua että sä lähdet ikinä mihinkään.".  

 

Lähdön tunnelmia

Näistä tunnelmista lähdin vuoden 2012 joulukuun lopussa. Nyt on matkalaukku aamulla tarvittavia tavaroita lukuunottamatta pakattu ja huomenna aamulla vähän ennen seitsemää suuntaamme koko porukalla lentokentälle ja sitten Suomeen. Lipaston laatikot on tyhjennetty ja vaaterekki huutaa tyhjyyttään. Tilanne ei kuitenkaan ole ihan niin dramaattinen kuin voisi luulla, kyseessä on (onneksi) vasta "harjoittelulähtö"! :) Viettelemme koko porukalla, yhdessä ja erikseen, reilut kolme viikkoa Suomessa lomaillen ja sitten palaan Lontooseen vielä pariksi viikoksi hommiin. Nappaan kuitenkin melkein kaikki tavarat mukaan jo nyt, turha niitä on tänne jättää lojumaan. Onneksi olen rahdannut tavaroita takaisin kaikilla aikaisemmilla visiiteilläni ja nytkin kaksi pientä laukkua lähti laivalla matkustavan auton kyytiin jo viime perjantaina.

Luulen, että loman jälkeen saattaa olla hankala jättää perhe ja ystävät vielä hetkeksi, mutta toisaalta olen helpottunut että pääsen sanomaan Lontoolle vielä kunnolliset heipat! Täällä on kuitenkin tullut vietettyä niin upea kevät. 

Lomaviikoille on tiedossa jos jonkinmoista ohjelmaa, mutta katsotaan josko innostuisin päivättämään tänne kurkistuksia lomaelämään!
 

Viikonloppuja!

Nyt on pakko vielä kerran hehkuttaa, että viimepäivien kelit täällä ovat olleet upeat! Vihdoin! Ehdin jo harmitella kaikkien shortsien ja mekkojen raahaamista tänne, mutta onneksi nyt ihan viimehetkillä on tullut niillekin käyttöä. Hyvin syödyn perjantain jälkeen lähdimme kaverini Sofian kanssa minnekäs muualle kuin piknikille! :) Eväät kaupasta mukaan, enpäs muuten tajunnut ottaa siitä ruokavuoresta kuvaa... Ja sitten ajelimme jonkin aikaa ympäri Orpingtonia etsimässä yhtä paikkaa, josta olimme saaneet vinkkiä. Kyllä sen ihan tässä jossain piti olla... Lopulta nälkä alkoi painaa, joten seurasimme ihan muita ohjeita (katukylttejä...) kivaan, pieneen puistoon, jossa emme kumpikaan olleet käyneet aiemmin. Levitimme viltin ja jaksoimme syödä, makoilla ja jutella monen monta mukavaa tuntia!

Vielä samana iltana sain samaiselta seuralta tekstiviestin, että josko huvittaisi sunnuntaina lähteä biitsille. Sääennustuksen näyttäessä yli kolmeakymmentä astetta, ei vastausta tarvinnut kauaa mietiskellä! Sofia siippoineen nappasi minut kyytiin sunnuntaiaamuna puolen kahdeksan jälkeen ja me, sekä heidän ystäväpariskuntansa pienen tyttönsä kanssa huristelimme peräkanaa puolisentoista tuntia Lontoosta kaakkoon. Ajoimme Rye-nimisen paikan nurkille, mutta valitsimme hieman kauempana olevan rantasiivun suuremman väentungoksen välttämiseksi. Ja päätös osottautui hyväksi! Me saimme vietellä päivää ihan kaikessa rauhassa, kun taas lähemmäksi kylää jääneet olivat rannalla kuin sillit suolassa!

Ja mitä muuta voi helteiseltä rantapäivältä odottaa, kuin täydellisyyttä? :) Aurinko helotti täydeltä taivaalta (muistin laittaa kerrankin paljon aurinkorasvaa!), söimme taas hyviä eväitä ja uimme jääkylmässä meressä. Huomatkaa muuten ensimmäisen rantakuvan ja näiden muiden ero veden kerkeudessa! Vuorovesi on sitten jännä...

Ja jännää oli hetken porukan miehilläkin! Kaksi sankaria lähtivät soutelemaan pienellä kumiveneellä ja jotenkin kummasti ohittivat merellä killuvat rajamerkit. Siitähän seurasi sitten se, että rannikkovartiosto kohteliaasti palautti soutelijat lähemmäksi rantaa, tai oikeastaan ihan rannalle asti... Oli kuulemma miellyttävän vauhdikas paluumatka!

Lempparipuuhissa

Päivän kävelyreitti
 
Eilinen ihanan helteinen päivä hurahti lempparipuuhissa eli syöden ja hengaillen! Aloitin päivän lounaalla Gordon Ramsayn York&Albany -ravintolassa, jossa kävimme ensimmäistä kertaa Ennin kanssa viime kesänä. Ruoka oli tälläkin kertaa hyvää, mutta ei ihan niin loistavaa kuin viimeksi. Otin vaatimattomana neitinä koko kolmen ruokalajin lounassetin; alkuun makrillia, pääruoaksi kanaa ja jälkiruoaksi parfait. Alkuruoka oli vähän "läsähtäneen" näköinen, eikä se ollut mitenkään maatajärisyttävän hyvääkään. Ihan ok kuitenkin. Yritän tavallisesti olla valitsematta ravintolassa kanaa ruoaksi, mutta nyt teki mieli jotain lihapitoista ja kana oli ainoa lihapitoinen annos lounaslistan kolmesta vaihtoehdosta. Kana-annos oli selkeä, yksinkertainen ja ihanan mehukas! Jälkiruoaksi valitsin ihanan jäädykkeen lisukkeineen. Sain eteeni vahingossa ensin tuulihattuannoksen ja hetken pohdiskelin, että pitäisikö vaan syödä se... Näytti meinaan aika hyvältä. Lopulta kuitenkin heitin Suomalaisen "no en mä nyt kehtaa"-ajattelutavan roskakoriin ja pyysin tarjoilijalta sen annoksen minkä olin tilannutkin. Jäin kuitenkin pohtimaan, että olisiko sittenkin pitänyt tilata niitä tuulihattuja? :)

Aikas onnistuneen lounaan jälkeen kipittelin jälleen Regent's Parkiin löhöilemään. Aurinko porotti täydeltä taivaalta ja nautiskelin maisemista ja ihanasta lämmöstä! Luettavaksi mukaan lähtenyt pokkari toimii muuten ihan yhtä hyvin tyynynä...

Jaksoin köllötellä puistossa melkein kolme tuntia, kunnes totesin, että on aika taas tehdä jotain. Lähdinkin hiljalleen käppäilemään "alaspäin" kohti Piccadillyä. Matkalla ehdin tehdä todella tarpeellisen frozen yogurt pit stopin Selfridgesillä ja ihailla luksusliikkeiden ikkunoita New Bond Streetillä ja Old Bond Streetillä. Varsinainen kohteeni löytyi Royal Academy of Artsista (vai miten ihmeesä tuon nyt sitten taivuttaisi...). Pääsin hyödyntämään perjantain myöhäisen aukioloajan ja menin katsomaan RAn järjestyksessään 245. kesätaidenäyttelyn. Luulin ensin, että esillä olisi vain taidekoulun oppilaiden töitä, mutta ilmeisesti kyseessä on avoin näyttely eli esillä on myös jo tunnetummpien taiteilijoiden teoksia. Tämä oli yksi niistä harvoista näyttelyistä joihin olen maksanut sisäänpääsymaksun ja voin kertoa, että se oli jokaisen punnan arvoinen! Esillä oli paljon eri tyylisuuntia ja toteutustapoja, ja ne muodostivat yhdessä ihanan taiteen sekamelskan! Rakastin etenkin valokuvahuonetta, jota kävin ihailemassa kaikkiaan kolme kertaa. Suuri osa taideteoksista oli myös myytävänä, joten halutessaan (ja lompakon kestäessä) taidetta olisi voinut napata kotiin tuliaisiksi. Valitettavasti minun lemppariteoksieni hinnat huitelivat 15 000-22 000 punnan välillä, joten taidekassaa pitää kartuttaa vielä jonkin verran ennen kuin voin ruveta ostoksille...

Mutta ihmiset, jos olette Lontoossa nyt tai tulevien kesänäyttelyiden aikaan, niin menkää katsomaan!

Illaksi olin sitten suunnitellut taas syömispainoitteista ohjelmaa! Viime vuotisella New Yorkin reissulla rakastuimme palavasti Shake Shack -nimiseen hampurilaispaikkaan ja eilen euroopan ensimmäinen ravintola aukesi täällä Lontoossa! Happiness!! Kävelin Covent Gardeniin ja ehdin jo kysäistä tarjoilijalta pöytää yhdelle, kunnes minut ystävällisesti neuvottiin liittymään jonon päähän rakennuksen toisella puolella. Jonotusaika: noin puolitoista tuntia. Oho. Päätin, että tämän takia kannattaa jonottaa (Sagrada Familian takia Barcelonassahan ei kannattanut...), kaivoin kirjan esille ja liityin muiden innokkaiden odottajien joukkoon. Jono eteni hitaasti, mutta leppoisissa tunnelmissa ja iltakymmeneltä, vähän reilun puolentoista tunnin jonotuksen jälkeen, pääsin vihdoin tilaamaan oman ateriani. Hampurilainen oli aivan niin jumalainen kuin muistinkin, ranskalaiset valitettavasti vähän pettymys. Huuhtelin nämä kepeät kalorit alas järjettömän hyvällä suklaapirtelöllä. Mitenköhän monta lenkkiä menee enne kuin tämän päivän ruoka-annokset on kulutettu? Mutta ei sen niin väliä, ruoat olivat sen arvoisia! :D

Tyytyväisenä vaapuin pimenevän Lontoon läpi juna-asemalle ja huristelin kotiin nukkumaan. Hyvä päivä!

Charlie and the Chocolate Factory

Kävin maanantaina pienen kaveriporukan kanssa katsomassa juuri auenneen Charlie and the Chocolate Factory -musikaalin (Jali ja Suklaatehdas siis).  Tämä oli viimeinen musikaali minun "pakko nähdä" -listallani ja hyvä, että kävin katsomassa! Kävi muuten niinkin hassusti, että minulla ei ole illalta yhden yhtä kuvaa! Ei edes pientä kännykkäkameralla näpsäistyä! Uskomatonta! Postauksessa näkyvät kuvat ovat siis kaikki lainattuja...

Mutta asiaan. Kuten on ehkä käynyt ilmi, rakastan musikaaleja ja osasin odottaa tältäkin paljon. Odotuksia nosti myös se, että pidän elokuvasta (2005 vuoden versio) hurjasti sen hullunkurisuuden ja värikkään ja taianomaisen toteutuksen takia. Musikaali ei onneksi jäänyt pahasti kakkoseksi. Tämän musikaali-version on ohjannut paremmin elokuvaohjaajana tunnettu Sam "Kate Winsletin ex" Mendes. Hänen valintaansa ohjaajaksi mielestäni ihmeteltiin aluksi aika paljon, mutta minun mielestäni hän on onnistunut työssään hyvin! Sam Mendes on jotenkin saanut musikaalin mukaan elokuvamaisen olemuksen ja tarkoitan tämän vain hyvänä asiana. En osaa ihan tarkasti eritellä, että mistä elokuvamainen tunnelma tuli, mutta ehkä se näkyi hyvin hiottujen yksityiskohtien kautta tai siinä, että lavaesiintymiseen oli yhdistetty jonkun verran videokuvaa. Esitys oli värikkäästi ja musikaalimaisesti toteutettu, muttei ampunut kuitenkaan yli. Tai no, tavallisen teatterinkävijän silmään tämä on ehkä hyvinkin ylimpuva, mutta musikaalien suurkuluttajalle juuri sopivan räiskyvä. 



Kaikista upenta tässä esityksessä olivat mielestäni lavasteet ja niiden erilaisten videopätkien yhdistäminen lavaesiintymiseen. Itse laulut eivät olleet mitenkään erityisen mieleenpainuvia, mutta musikaali kannattaa käydä katsomassa ihan vaan sen visuaalisen ilmeen takia. Pidin paljon myös Charlien esittäjästä sekä tämän isovanhemmista! Grandparents rule! Suosittelisin tätä musikaalia perheille (ei ollut pelottava, jännittävä paikoitellen, mutta ei mielestäni pelottava) tai kaltaisilleni musikaalien ystäville. Charlie and the Chocolate Factory on mielestän katsomisen arvoinen tulokas vanhojen klassikoiden joukkoon, muttei aivan yltänyt uuden lempparini Matildan tasolle.

Loppuun vielä pieni videopätkä esityksestä!

Sunny Sunday in Greenwich

Venähtipä pitkälle tämä sunnuntaista satuilu... Tällaisena harmaana keskiviikkoaamuna on kuitenkin hauska  palata ihanan aurinkoisen vapaapäivän pariin! Kesä siis saapui viime viikonloppuna vihdoin tänne Lontooseenkin! Yli kahdenkymmenen asteen lämpötilat ja aurinko tuntuivat aivan luksuselta kuukausien harmauden jälkeen. On noita aurinkoisempia päiviä tottakai ollut jo muutama, mutta sunnuntai oli ensimmäinen hellepäivä tänä kesänä! 

Innostana puhkuen vetäisin aamulla jalkaan shortsit ja sandaalit ja suuntasin kohti Greenwichiä. Laiskuuksissani nappasin alleni bussin, vaikka matkalla tuli huomattua, että juna-DLR -yhdistelmä olisi varmasti ollut nopeampi... Pääsin kuitenkin perille ja menin ensimmäisenä kiertämään Greenwich Marketia. Paikalla oli jos jonkinnäiköistä kojua, mutta itse keskityin lounaan metsästämiseen ruokakojuista.

Jälleen kerran ylistän näitä pieniä toreja ja etenkin niiden ruokavalikoimaa! Ostin mukaani sushia ja (etiopialaisia?) sambosa-nyyttejä ja jälkkäriksi meksikolaisen churron. Koko maailma tarjolla yhdellä torilla! :) Kävelin rantaan ihailemaan maisemaa ja syömään herkullisia eväitäni. 

Varsin idyllisen lounaan jälkeen kiertelin ympäri Greenwichin kylää, täydensin kirjavalikoimaa Waterstonesilla, kävin ostamassa vielä lisää juotavaa ja mansikoita ja otin sitten suunnakseni ihanan Greenwich Parkin. Suomihuumorin kerman eli Kummeleiden sanoin: "Myö leiriytään tähän!". Maisema Cityyn ja National Maritime Museumin suuntaan, evästä, lukemista ja aurinkoa... Ei huono, ei huono ollenkaan!
 

Arvatekin en olisi millään malttanut lähteä kotiin. Aurinko paistoi vielä pitkälle iltaan ja minun olisi tehnyt mieli kävelä kotiin asti. Matkaa olisi kertynyt kuitenkin reilun kahdeksan kilometrin verran ja sandaalit olivatjo  tehneet jalkoihini rakot. Ei auttanut muu kuin mennä junalla.

Sunnuntai oli siis varsin mahtava löysäilypäivä ja seuraavalle viikonlopulle on lupailtu vähän samansuuntaisia kelejä. Sormet ristissä!