torstai 28. maaliskuuta 2013

Kadonneen metsästys


Tänään kipaisin aamulla ennen töiden alkua kadonneiden tavaroiden metsästyksessä läheisessä Bromleyn kaupungissa. Kuten kaikki minut tuntevat tietävät, olen järjettömän hyvä hävittämään asioita, mutten todellakaan hyvä löytämään niitä. Tällä hetkellä hävyksissä ovat kalenteri ja nahkahanskat. Tai hanskat eivät varsinaisesti ole hävyksissä, koska tiedän kyllä mihin ne jätin, mutta niiden takaisin saamisesta ei ole kauheasti toivoa. Kalenteria sen sijaan on etsitty viidestä eri osoitteesta, neljästä kaupungista (tai yksi ei ole kyllä ihan kaupunki, mutta anyways...) ja kahdesta eri maasta. Eikä löydy mistään. 

Eikä kadonneiden asioiden metsästys aamullakaan tuottanut sen parempaa tulosta! Olen ostanut jo useammat samanlaiset ja erinomaisiksi todetut nahkahanskat Marks & Spenceriltä (kyllä, uudet aina hävinneiden tilalle. Suunnilleen yhdet joka Lontoon-reissulta), mutta kun tänään menin kyseiseen tavarataloon, niin herttainen myyjä totesi, että nyt ollaan jo kesässä, eikä haskoja ole enää myynnissä. Vastasin vaan, että näillä keleillä minun kesäni on kyllä varsin kaukana! Ei haskoja siis. Eikä kalenterin metsästäminen ollut sen helpompaa. Minulla oli kiva, pieni, musta Moleskine-kalenteri ja totta kai haluan tismalleen samanlaisen kadonneen tilalle. Ei ihan niin helposti sanottu kuin tehty näin keskellä vuotta... Kirjakaupoissa myytiin eioota, joten palasin kotiin ilman hanskoja tai kalenteria. Puhelimen puheaikaa sain sentään ladattua!


No, tänä internetin ihmeellisenä aikana vietin kotona netissä noin kaksi minuuttia ja sain tilattua uuden kalenterin. Hanskojakin on nettikaupassa, mutta ensin pitäisi muistella, että minkähän kokoiset ne hanskat mahtoivat olla. Ehkä ensi kerralla avaan ensimmäiseksi tietokoneen...  Mitä mieltä olette muuten kuvassa olevasta laukusta? Aika makee, eikö! Ruskea ei ole ihan mun väri ja jos tätä laukkua olisi ollut mustana, niin se olisi lähtenyt välittömästi mukaan. En siis vielä ostanut, mutta vähän jäi kutkuttelemaan...

2 kommenttia:

  1. Sun pitää varmaankin ostaa tuo laukku. On se niin hyvännäköinen. terveisin Rinkeli

    VastaaPoista
  2. Mut kun se ei oo musta... Miten mä voin pitää sitä mun mustien kenkien kanssa? :P

    VastaaPoista