"Vielä viimeisen kerran..."

Päivän kävelyreitti

Tämän päivän kävelyreitti on vaan suuntaa antava, sillä pyörin päivän aikana monen monituista tietä ristiin rastiin, enkä todellakaan muista, että missä järjestyksessä. Kartasta saa kuitenkin jonkun käsityksen siitä, että millä alueella tuli pyörittyä...

No, nyt on tullut vietettyä varsinaista "viimeisten kertojen" -viikonloppua! Käytin sekä lauantain että sunnuntain siihen, että ehdin tehdä kaikki kivat asiat vielä viimeisen kerran ennen kotiin palaamista. Molemmat päivät olivat aivan mahtavia, ja tekemistä oli niin paljon, että tässä postauksessa on pakko keskittyä vain lauantaihin. Heräsin aamulla ennätyksellisen aikasin klo 7.30, koska olen koko viikon herännyt samaan aikaan. Eipä siinä mitään, kirjoittelin hetkisen, söin ja olin matkalla keskustaa kohti kymmenen jälkeen. Käytin aamun Oxford Streetin läpikävelemiseen ja piipahdin toki matkalla vielä muutamassa kaupassa. Mukaan tarttui vain pari juoksuvaatetta Nike Townista. Shoppailujen jälkeen piipahdin The Photographers' Galleryssä vilkaisemassa esillä olevat näyttelyt. Ihan kivat, mutta ei mitään järisyttävää...

Tässä vaiheessa aamu oli jo vaihtunut iltapäivän puolelle ja nälkä alkoi olla melkoinen. Mietiskelin pitkään ja hartaasti, että mihin ravintolaan tahtoisin mennä ja lopulta Banana Treen indokiinalainen keittiö voitti. Ruoka oli jälleen super hyvää! Maha täynnä oli hyvä lyllertää sanomaan heipat vielä Carnaby Streetille ja Soholle.

Siinä pitkin katuja köpötellessä nappasin Joe&The Juicesta matkaan terveellisen jälkkärn banaani-mansikkasmoothien muodossa; aivan järjettömän hyvää! Smoothien kanssa olikin hyvin hipsterimäistä kipitellä Lomography storeen kurkkimaan filmikameratarjontaa. En ostanut pienen pientä ja hyvin söpöä Diana-kameraa jo omistamani La Sardinan seuraksi, vaan raskain mielin jätin pikkukameran odottelemaan ostajaansa. Jopa tällainen kamerafriikki ymmärtää, että jos kamerassa käytettävää filmiä ei voi kehittää Suomessa, niin siitä tuskin on kauheasti iloa käyttäjällensä...

 Lopun iltapäivän vietinkin sitten kävellen ympäri Covent Gardenia. Piipahtelin kaupoissa ja nautiskelin yllättävän hiljaisesta ja rauhallisesta tunnelmasta. Turistit olivat ilmeisesti päättäneet keskittyä muihin alueisiin tänä ihanan lämpimänä lauantaina. Useamman tunnin käppäilyn jälkeen piipahdin Starbuckille hakemaan virvokkeeksi limestä ja vihreästä teestä sekoitetun herkullisen kylmän juoman ja löntystelin sen kanssa Victoria Embankment Gardensiin tauolle. Koko päivän sandaaleissa kävely alkoi hiljalleen jo tuntua jalkapohjissa... 

Hetken aurinkotuolissa makoiltuani väänsin kuitenkin itseni vielä ylös ja seikkailemaan viimeiset kierrokset Covent Gardenin pikkukaduilla. Jalkoja keventääkseni piipahdin vielä Snogissa nautiskelemassa viimeisen frozen youghurtin (kupissa on kylmää jugurttia eli terveellisempää miltä näyttää!!). Ah, miten näitä kaikkia herkkuja tulee ikävä...

Pitkän päivän loppuhuopennukseksi olin ostanut itselleni lipun vielä teatteriin. Hehkutin jo keväämmällä Peter and Alice -näytelmää ja valitsinkin viimeiseksi teatteripläjäykseksi näytelmän samasta "sarjasta" Michael Granade Companyltä. Cripple of Inishmaan osottautui erinomaiseksi valinnaksi, sillä se oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin Peter and Alice. Pääosaa näytteli Harry Potter elokuvista tuttu Daniel Radcliffe ja sekä näytelmä että Radcliffe ovat saaneet erinonmaisia arvosteluja monilta kriitikoilta ja nyt minunkin on liityttävä ylistäjien joukkoon. Musta huumoria tihkuva näytelmä sijoittuu Irlantiin Inishmaanin saarelle, jossa rampa Billy yrittää selvitä elämästään muiden pilkan kohteena. Kun viereisellä saarella aletaan kuvaamaan oikein Hollywood-elokuvaa, Billy tietää hänen hetkensä koittaneen...Ei hänestä näyttelijää kuitenkaan loppujen lopuksi tule, vaikka Billy muutaman huijauksen avulla pääseekin katsomaan maailmaa ja palaa sitten takaisin Inishmaaniin.

Juonessa oli aika monta pikku twistiä, joten en lähde sitä sen tarkemmin tässä avaamaan, mutta tunnelmat esityksen aikana vaihtelivat kyyneleet silmissä nauramisesta aina surullisen itkun tirautuksen partaalle. Ja erityismaininta siitä, että Radcliffe näytteli ehdottomasti parhaimman kuolemiskohtauksen, mitä olen ikinä lavalla tai elokuvassa nähnyt (vaikkei roolihenkilö lopulta näytelmässä kuollutkaan... monimutkaista, I know.). Olin myös yllättynyt siitä, miten upeasti Daniel Radcliffe osasi koko kehollaan eläytyä ramman roolihahmonsa esittämiseen. Joo toki, hyvän näyttelijän täytyy osata eläytyä, mutta olisittepa nähneet tämän, oikeasti! Muita näyttelijöitä en tuntenut ennestään, mutta heidän suorituksensa eivät kalvenneet pääosan rinnalla yhtään. Näytelmässä seikkaili Billyn lisäksi hänen kaksi tätiään ja muutama muu saarelainen ja heidän esittäjänsä olivat myös aivan mahtavia! Yhtä ylistämistä koko kirjoitus, mutta minkäs sille voi jos näytelmä oli vain niin kertakaikkisen upea!

Näytelmä loppui kymmenen aikoihin illalla, mikä siis tarkoitti sitä, että olin ollut liikkeellä jo kaksitoista tuntia. Lampsin vielä iltapalalle Shake Shackiin ja tällä kertaa sain hampparini ilman sen kummempia jonotuksia (avajaisissa jonotin siis sen 1,5h). Varsin tyytyväisenä lampsin kotiin ja voitte uskoa, että sänkyyn päästyä unta ei tarvinnut ihmeemmin odotella! 

Ps. Vaikka kunnon kamera kulkikin koko päivän laukussa mukana, niin silti kaikki nämä kuvat on otettu kännykän kameralla.