Yllättävä keskiviikko

Menneenä keskiviikkona sain työpäivän tilalle yllätten vapaapäivän ja juhlistin sitä tietenkin lähtemällä kaupunkiin. Olen (hieman) hurahtanut musikaaleihin, joten mikäs sen parempaa kuin musikaalilippujen metsästäminen heti aamulenkin jälkeen! Ensin tuttu junamatka keskustaan ja sitten Trafalgar Squaren kautta (kuvassa) Leicester Squarelle lippujen ostoon. Alennuskojussa oli myynnissä vaikka mitä, mutta valitsin liput Billy Elliot -musikaalin iltanäytökseen. 

Lippu taskussa päätin suhata ympäri keskustaa, yrittäen kiertää niitä alueita, joihin en ole vielä niin kauheasti tutustunut. Ensimmäiseksi päätin piipahtaa lounaalla Chinatownissa. Lounas ei ollut kovin ihmeellinen, mutta uuden vuoden koristuksia oli hauska katsella! Ja tämä oli ilmeisesti vasta alkua, sillä kadun varrella availtiin suuria paketteja, jotka olivat täynnä toinen toistaan suurempia koristeita. Kiinalaista uutta vuotta vietellään ilmeisesti 10.2. eli täytyy ehkä ensiviikonloppuna piipahtaa katsomassa koristeet täydessä loistossaan!

Chinatownissa ja Sohossa aikani ihmeteltyäni lähdin suuntaamaan kohti "kuninkaallisempaa" ympäristöä. Matkalla St. James's Parkiin satuin kulkemaan ICAn eli Institute of Contemprorary Artsin vierestä ja päätin poiketa sisään. Olin juuri edellisenä iltana törmännyt kyseisen paikan nettisivuille, joten odotin mielenkiinnolla, minkälaista taidetta sisältä löytyisikään. Ja täytyy sanoa, että Juergen Tellerin WOO! -näyttely oli, hmm.... mielenkiintoinen. Gallerioissa ja museoissa kierrellessäni olen huomannut pitäväni modernista taiteesta ja varsinkin valokuvataiteesta, mutta tämän näyttelyn olisi ehkä voinut jättää väliin. Shokeeraava? Kyllä. Hyvässä mielessä? Ehkä ei. Se Lontoossa on kuitenkin upeaa, että monissa gallerioissa ja museoissa on ilmainen sisäänpääsy, joten museossa voi käydä vain piipahtamassa. Ei ole "pakko nautiskella taiteesta koko rahan edestä". Tässä tapauksessa kävelin näyttelyn läpi suht rivakasti ja voin nyt todeta, että tulipahan käytyä. 

 

Kun olin saanut tarpeekseni taiteesta, kipitin tien yli ihanan rauhalliseen St Jame's Parkiin ihastelemaan kauniita maisemia. Ja pitää muuten mainita, että tuuli oli aikamoinen! Hyvä että hattu pysyi päässä ja neiti pystyssä!

 Puistoilun jälkeen tein pienen koukkauksen joen toiselle puolelle ilman sen kummempaa syytä. Illan musikaaliin oli vielä muutama tunti aikaa, joten yritin keksiä kävelyreittiini muutamia lisäkiepsahduksia. Palasin kuitenkin seuraavan sillan kautta takaisin Westminsterin alueelle ja sieltä hiljaksiin valuin Victoria Palace -teatteria kohti. Olisi muuten hauska, jos jotenkin saisin lisättyä tänne kävelyreittini ihan karttaan piirrettynä...

Illan pimetessä tuli päivän pääohjelman eli Billy Elliot -musikaalin aika. Ja kuten arvata saattaa, pidin siitä valtavasti! Laulut tai laulajat eivät olleet erityisen ihmeellisiä (kuitenkin aivan eri tasoa kuin musikaalinäyttelijät suomessa...sorry.), mutta Billy Elliotin roolia näyttelevä Harrizon Dowzell oli mielestäni ilmiömäinen tanssija. Kylmät väreet vaan viiletti pitkin käsivarsia, kun katseli pojan menoa lavalla. Myös Billyn parasta ystävää Michaelia esittäcä poika ja Billyn isoäitiä näytellevä rouva olivat mainioita! Tämäkin esitys kannattaa siis käydä katsomassa! Ilta venyi aika pitkäksi musikaalin takia, olin kotona vasta lähempänä puolta yötä, mutta silti laadukas musikaalitarjonta on mielestäni yksi Lontoon parhaista puolista.

Ps. Unohdin viime viikolla mainita, että käväisin National Portrait Galleryssa katsomassa Taylor Wessing muotokuvakilpailun parhaimmistoa ja siinä samalla sain ihastella Cambridgen herttuattaresta Catherinesta tehtyä muotokuvaa. Maalaus on saanut osakseen paljon kritiikkiä, mutta minusta se oli upean realistinen! Taiteilija ei ollut yrittänyt silotella malliaan liikaa, vaan mielestäni hän oli upeasti onnistunut taltioimaan herttuattaren itsensä näköisenä. 

Pps. Sain tehtyä päivän kävelyreitin kartalle!