lauantai 15. kesäkuuta 2013

From Hampstead Heath to Regent's Park


Päivän kävelyreitti

 Vietin eilisen päivän jälleen suurimmaksi osaksi ulkoilmassa. Matkustelin aamupäivästä taas tuskaisen kauan toiselle puolelle kaupunkia aina Hampsteadin metropysäkille asti (matka kesti yhteensä vajaat pari tuntia...). Olin suunnitellut aloittavani päiväni Hampstead Heathin puistosta ja suunnitelma osottautuikin erinomaiseksi. Kävelin ihan sattumalta ylistetyn La Crêperie de Hampstead -kärryn ohi ja huumaava tuoksu pakotti minutkin liittymään lettujonon jatkoksi. Mutustelin ihanaa crêpeäni koko matkan puistolle asti, joten valitettavasti suloisen kylän kuvaaminen jäi tällä kertaa välistä.



Näin ihanissa ja vehreissä maisemissa fiilistelin aurinkoiseksi (tai ainakin puolipilviseksi) muuttunutta päivää.  Harmitti vaan, että unohdin ottaa juotavaa mukaan... Erityisesti kuohuviini olisi sopinut maisemiin mielestäni mainiosti! :)


Aikani lekoteltuani halusin jatkaa päivää kävellen; nousin ylös ja suuntasin matkani jälleen Camdenin suuntaan. Kävelyreitin varrella ei ollut mitään sen ihmeempää nähtävää, käppäilin ihan tavallisten asuinalueiden läpi. Vaikka välillä on kyllä hauska ihmetellä ihan tavallisen väen arkimeininkejäkin! Camdenin aluetta lähestyessä ihmisten määrä lisääntyi räjähdysmäisesti. Aurinkoinen ilma oli tehnyt tehtävänsä! Piipahdin läpikulkumatkallani Vans-kaupassa ostamassa uudet kengät vanhojen ja jo vähän rikkinäisten tilalle. Teki tiukkaa valita vain yksi pari ja voi olla, että juhannuksen jälkeen täytyy käydä ehkä noutamassa vielä toiset...


Camdenista olikin enää lyhyt matka Regent's Parkiin, jonka ihanille nurmikoille jäin myös hetkeksi makoilemaan. Puistot on parasta!


Pitkän kävelypäivän päätteksi minun teki mieli vähän eksoottisempaa ruokaa ja harkitsin ensin Banana Tree -ravintolaan menemistä, mutta kun matkanvarrelle sattui beirutilaista katuruokaa tarjoava YallaYalla -ravintola, niin halusin ehdottamasti poiketa siellä. Täytin vatsani ihanalla vartaassa grillatulla lampaalla ja libanonilaisella viinillä. Nam.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti