perjantai 7. kesäkuuta 2013

Regent's Canal


 Päivän kävelyreitti

Saatte ensimmäiseksi ihailla pärstääni, sillä eilisen vapaapäivän innoittamana laitoin jopa luomiväriä (ja rajaukset!) aamulla ja tottahan se piti tallentaa kameralle! Huomatkaa muuten upeasti ruskettunut oikea otsalohko; muu naama ei suostu ruskettumaan sitten millään...


 Mutta aiheeseen! Olen pyöritellyt päässäni Regent's Canalille suuntautuvaa kävelyretkeä vaikka kuinka pitkään, mutta vihdoin eilen näiden aurinkoisien kelien johdosta pääsin sen myös toteuttamaan! Regen't Canal kulkee vähän Lontoon ydinkeskustan pohjoispuolella ja on kokonaisuudessaan n.14km pitkä. Minä en jaksanut taivaltaa koko matkaa, vaan aloitin "Pikku Venetsiasta" ja kuljin King's Crossin asemalle asti eli n.7km. Kivasti ehti maisemia katselemaan tälläkin matkalla!



Maisemat vaihtelivat matkalla näistä asuntoveneistä ja kartanoista ihan pelkkään pusikkoon ja paikoitellen pelkän vihertävän veden ja sitä reunustavien puskien katselu meinasi mennä tylsäksi. Mutta ne kohdat joissa oli katseltavaa, olivat sitten sitäkin hienompia ja hauskempia! Miinuspuolena voisi mainita myös sen, että kanaalin varrella oli todella vähän penkkejä. Mielestäni tällaisen maisemareitin varressa pitäisi olla penkkejä vaikka sadan metrin välein. Meinasin jo ihan turhautua kun yriti etsiä paikkaa johon olisi voinut laskea takamuksensa lounaan ajaksi. 


Kanaali kulkee matkallaan muutamien puistojen ohi ja itse päätin tällä kierroksella piipahtaa Primrose Hillillä. Ensivaikutelma tästä puistosta oli se, että se oli kivan pieni. Jep, nämä valtavat nurmialueet ovat Lontoon puistojen mittakaavassa "kivan pieni". Kävely pääportilta näköalapaikalle kesti vain viitisen minuuttia, kun esimerkiksi Greenwich Parkissa saa kävellä puiston toiseen päähän melkein parisenkymmentä minuuttia.


Näköalapaikalle päästyäni nautiskelin tietysti hetkisen edessäni avautuvasta maisemasta. En varmasti ikinä kyllästy katselemaan Lontoon skylinea. Sen jälkeen valitsin itselleni mukavan paikan heinikosta ja töpsähdin ruohonkorsien keskelle lukemaan ja nautiskelemaan auringosta. Ei ollenkaan huonompi tapa viettää iltapäivää!


Aikani löysäiltyäni etsin tieni takaisin kanaalin rantaan ja seurasin sen raunaa Camdenin läpi. Olen aikaisemmin sanonut, että Camden ei kuulu lempi kaupunginosiini Lontoossa, enkä ole valmis vaihtamaan mielipidettäni vieläkään. Ainoastaan ruokakojujen takia voisin ehkä vähän pehmentää lausuntoani... Nappasin välipalaksi pannukakkua, nam, ja köpöttelin rauhallisesti aina sinne King's Crossin asemalle asti. Sieltä olikin sitten helppo hypätä metroon ja matkustaa kipein jaloin takaisin kotinurkille. 

Ps. Piipahdin eilen ennen kävelyn aloittamista keskustassa ja ostin vihdoin, noin kahden vuoden (typerän) harkinnan jälkeen, tietokoneeseeni ulkoisen kovalevyn! Vuhuu! Nyt on ensimmäinen varmuuskopio vihdoin tehty ja valokuvien ja kaiken muunkin pitäisi olla taas vähän varmemmassa tallessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti