maanantai 3. kesäkuuta 2013

Juhlia, taas juhlia!



Viikonloppu vierähti siis jälleen juhliessa! Ja olikin aivan järjettömän hyvät bileet!

Saavuin Suomeen torstaina iltapäivällä ja ihanaiset ystäväiseni tulivat hakemaan minua kentältä. Viiletimme meille kotiin ja sainkin viettää loppupäivän ystävieni ja perheeni kanssa. Perjai täyttyi tekemisestä ihan aamusta iltaan asti. Järkkäilimme ylioppilasjuhlia, kävin töissä vierailemassa, piipahdimme toisissa valmistujaisjuhlissa, otimme ylioppilaskuvia ja päivän päätteeksi nautiskelin taas ystävien seurasta suomalaisessa kesäyössä. Lauantai olikin sitten se suuri päivä, johon heräsin yllättävän pirteänä vajaan viiden tunnin yöunien jälkeen. Kipaisimme ensin hakemassa pienimmän siskon todistuksen (torkuin kyllä autossa tämän toimituksen ajan) ja sitten pikalaittautumisen jälkeen menimme keskimmäisen pikkusiskon juhliin koululle. Päivä täyttyi kuohuviinillä kilistelyistä, nauramisesta, vieraiden kanssa juttelusta ja rennosta juhlimisesta. Oikein onnistuneet juhlat!

Koko päivä hurahti ohi sellaisella vipinällä, että kun oli aika nostaa kannat kattoon, niin teimme sen tyylikkäästä. Tai jos ei tyylikkäästi, niin ainakin tehokkaasti. Ihan mukavien etkojen jälkeen kävelimme keskustaan baariin jossa viihdyimmekin tanssien sulkemiseen asti. Mutta juhlatpa eivät loppuneet tähän! Reippailimme jälleen pienellä porukalla kotiin ja jatkoimme juhlimista ihan aamupäivään asti. Aika hyvin niillä viiden tunnin yöunilla. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ei siis tosin tullut nukuttua niitäkään tunteja... Aamupalan jälkeen viimeisimmätkin juhlijat passitettiin petille ja kyllä muutaman tunnin unet maistuivat kummasti!

Ps. Ehdimme lauantaina ottaa kuvia myös sisaruskatraasta ja tässä näytillä pieniä makupaloja. Muutaman hyvän kuvan joukkoon mahtui aika läjä myös näitä ei-ihan-niin-onnistuneita. Tai miten sen onnistumisen sitten määritteleekään!


 

2 kommenttia:

  1. Ei voi Äippä olla muuta kuin ylpeä tyttäristään!

    VastaaPoista
  2. Olis muuten pitäny olla mulla ja Ennilläin olla pipot päässä!

    VastaaPoista