torstai 25. huhtikuuta 2013

Edinburgh osa 3


Lauantai valkeni hieman pilvisempänä kuin edellinen päivä; sekä ilmaltaan että ilmapiiriltään. Edellisen illan bailaaminen jotenkin kummasti väsytti, joten emme olleet ihan omia hurmaavia itsejämme heti aamusta. Minä murjotin koko aamun, kunnes pääsin aamupalalle  Starbucksille. Mitä ei latte ja muffinssi ratkaisisi? 

Olimme sopineet tapaavamme Diegon kanssa aamupäivästä, mutta meitä odottikin kutsu Tashan ja Josen kotiin kokkailemaan ja syömään. Mikäs siinä! Toiveena oli, että mekin tekisimme jotain (suomalaista) ruokaa, joten pääsyimme jälkkäriosastoon: mustikkapiirakka it is!


Tässä vaiheessa meidän tekemämme mustikkapiirakkan näytti vielä ihan hyvältä, mutta kerrottakoon, että uunista tullessaan se sai nimen "Disaster Pie". Ihan himppasen jäi löysäksi... Eksoottisen mustikkapiirakan lisäksi tarjolla oli espanjalaista munakasta ja brittiläinen "toad in the hole" eli makkaroita taikinapedillä. Erittäin kansainvälinen lounas sekä menun että syöjien puolesta!


Myöhäisen lounaan jälkeen Tashan piti lähteä töihin, joten mekin Elsan ja Diegon kanssa päätimme jatkaa matkaa. Olin suunnitellut, että olisi kiva käydä merenrannassa katsomassa HMY Britannia -laivaa ja ihan muuten vaan fiilistelemässä, mutta toteutus ei ihan vastannut suunnitelmaa. Kävelimme rantaa kohdin suunnilleen kolme kilometriä ja paikalle päästyämme huomasimme, että merinäköalan sijasta meitä odotti valtava ostoskeskus ja harmaata laituria. Ei kiva. Edes HMY Britannia ei kunnolla näkynyt ostoskeskuksen takaa, vaan sinne olisi pitänyt mennä keskuksen läpi. Yritimme päästä rannasta mahdollisimman lähelle laivaa, jotta olisimme saaneet napattua muutaman valokuva, mutta äkkiä muutama ostoskeskuksen vartija juoksi meitä kohti huudellen, että ei tälle alueelle saa tulla! Täydellisen pettyneinä otimme bussin takaisin keskustaan. Bussista näimme sentään, että pienen matkan päässä olisi ollut kivan näköinen keskittymä ravintoloita ja putiikkeja, mutta olimme liian lannistuneita hyppäämään bussin kyydistä pois. 


Onneksi lannistus haihtui bussimatkan aikana ja olimme valmiina uusiin koitoksiin! Lähdimme jälleen kiipeämään ylämäkeen, mutta tällä kertaa Regent Gardensin kukkulalle. Kukkulan laelta avautui kiva näköala sitä ympäröivään kaupunkiin. Ylhäällä oli myös observatorio ja hassut roomalaistyyppiset pylväät, joiden alustalle meidän piti tottakai kiivetä. Alas tuleminen oli hieman jännää... Toisille ehkä vähän vielä jännempää kuin toisille! :)


Aurinko alkoi taas jo laskea ja nälkä kurnia matkalaisten vatsoja, joten suuntasimme vanhan kaupungin puolelle katsastamaan ravintolatarjontaa. Kävimme sen erinomaisen Outsiderin ovella, mutta totesimme haluavamme jotain vähän erityyppistä ruokaa. Onneksi siitä ei tarvinnut vaeltaa kauas, sillä ylitimme vain tien ja pääsyimme illalliselle The Villager -ravintolaan. Hauska ja miedän tyylinen sisustus, hyvää ja edullista ruokaa, ja super vahvat mojitot. Ei voi paljon enempää pyytää!


Ja jälleen päivä oli kääntynyt illaksi ja iltakin edennyt jo aika pitkälle, kun vihdoin lähdimme kävelemään hotellia kohti. Kävimme vielä linnan edustalla nappaamassa muutamat kuvat pimeässä ja sitten talsimme (Ghillie Dhu -pubin kautta tietty) nukkumaan!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti