sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Lauantai


Päivän kävelyreitti
 
Eilen oli vihdoin ja viimein jo vähän keväisempi keli ja täälläkin paistoi aurinko! En siis tietenkään halunnut tuhlata ihanaa päivää sisätiloissa, vaan kipaisin äkkiä aamulla Selfridgesillä ostamassa uuden laukun (joo, tarvitsin!) ja sen jälkeen kuljeskelin pitkin poikin Hyde Parkia. 


Ilma oli kaunis ja maisemat olivat upeat, joten mitä muuta ihanaan päivään voikaan toivoa? Sain otettua vielä aika kivoja valokuviakin! Olen ollut Hyde Parkissa monta kertaa aikaisemminkin, mutta puisto on niin valtava ja pieniä kävelypolkuja on niin paljon, että joka kerta löytää jotain uutta! Kaiken kävelyn keskellä kiepsahdin myös puiston keskellä sijaitsevassa Serpentine Galleryssä katsomassa päivän taideannoksen, mutta mielestäni näyttely ei ollut kovin kummoinen.

Kun olin nautiskellut puistosta tarpeeksi, kävelin hiljalleen Mayfairin hienostoalueen läpi ihaillen matkalla upeita kauppoja ja vieläkin upeampia autoja. Porscheja ja Ferrareita näkee niin paljon, että ne alkavat näyttää jo suorastaan tylsiltä. Onneksi täällä voi nautiskella myös Lotuksista, Bentleystä, Maserateista ja vaikka Maybacheista! :)


Hienostelun jälkeen tallustelin teatterille hakemaan varaamani lipun illan Peter and Alice -näytelmään. Sen jälkeen vaeltelin vielä pienen tovin lähikatuja ja harjoittelin katukuvaustekniikoita. Yllä oleva kuva on siis todiste tyylikäästä katuvalokuvauksesta. Oikeesti! Samalla "välikävelyllä" törmäsin Trafalgar Squarella suuren tyynysodan jälkipyykkiin. Lauantai oli ilmeisesti kansainvälinen tyynysotapäivä, joten aukiolla oli ollut päivällä "muutama" ihminen tyynysotailemassa! Höyhenten ja tyynyntäytteiden määrästä päätellen meno oli ollut aika rajua...


Päivän kohokohta koittikin sitten illalla Noel Coward -teatterissa Peter and Alice -näytelmän muodossa. Olin varannut näytelmään liput ihan vaan sen takia, että toista pääosaa esitti Dame Judi Dench, legenda jo eläessään. Miespääosaa eli Peterin roolia näytteli Ben Whishaw. Peter and Alice on John Loganin kirjoittama näytelmä, joka kertoo ihmisistä Alice in Wonderland (Liisa ihmemaassa) ja Peter Pan tarinoiden takana. Nämä tarinat on kirjoitettu kahden oikean lapsen innoittamina ja tämä näytelmä kertoo näiden lasten ( ja kirjailijoiden) tarinat. Näytelmä on tavallaan aikuisille suunnattu satu saduista. Se alkaa kohtauksella, jossa Peter ja Alice tapaavat 30-luvulla ja alkavat keskustella muistelmien kirjoittamisesta. Mitä kaikkea kasvaminen ja vanheneminen on merkinnyt pojalle, jonka ei koskaan pitänyt kasvaa aikuiseksi ja minkälaista elämää Alice Liddell Hargreaves on elänyt ihmemaan Alicen takana? Alice and Peter ei ole pelkkää vaaleanpunaista taikahattaraa, vaan sen aiheet kulkevat satumaailman lomassa myös kuoleman, vanhenemisen, ensimmäisen maailmansodan, masennuksen ja alkoholismin maisemissa. Tämä upea näytelmä, erinomaiset näyttelijät ja ihastuttavat lavasteet huumasivat minut täysin! Jos kellään vaan on mahdollisuutta näytelmän katsomiseen, niin menkää ihmeessä!

2 kommenttia:

  1. Olipa taas puuhakas vapaapäivä! Tosi mukavaa tekemistä. Olisinpa joskus mukana nauttimassa...


    Äippä

    VastaaPoista
  2. Täällä on kyllä niin paljon sellasia juttuja jotka mä haluaisin teille näyttää! Melkein joka kerta kaupungilla tulee vastaan jotain mistä mietin, että: "Äiti/isi/Fanni/Annu kyllä tykkäis käydä täällä!

    VastaaPoista