sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tämän viikon vapaapäivät



Sunnuntain kävelyreitti

Tähän viikkoon on mahtunut kolme mukavan letkeää vapaapäivää: keskiviikko, perjantai ja sunnuntai. Keskiviikkona minulla oli kunnia toimia yhden koulukaverini ja hänen sukulaistensa Lontoo-oppaana ja siinä hurahtikin melkein koko päivä. Kiertelimme kävellen Lontoon perusnähtävyyksiä Buckinghamin palatsista London Eyehen ja Piccadilly Circukseen. En ollut pitkään aikaan tehnyt näin monipuolista turistipläjäystä ja oli aika hauksa itsekin kiertää kotikaupunkia tavallaan turistina! Itsekseen kulkiessa näiden nähtävyyksien ohi tulee meinaan usein kipiteltyä vauhdilla ja silmät jossain ihan muualla.

Keskiviikkona illalla kävin pitkästä aikaa (tai oikeastaan edellisestä kerrasta taitaa olla vain kahdeksan kuukautta!) kuninkaallisessa oopperassa kuuntelemassa Taikahuilua. Vähän harmitti kun en aamulla laittanut mekkoa päälle vaikka alunperin niin ajattelin. Olisin ihan hyvin voinut vaihteeksi vähän hienostella! Muuten oopperavierailu meni kuitenkin ihan nappiin ja kyllä täytyy sanoa, että minä tarvitsen annoksen oopperaa livenä säännöllisin väliajoin! Kuulosti se sitten kuinka typerältä tahansa... Meinasi nimittäin tulla tippa linssiin jo kun pelkkä orkesteri aloitti soittamisen. Ooppera rocks! 

Kuva on otettu tänään ja oopperatalolla valmistauduttiinkin tämäniltaisia Olivier Awardseja (musikaalimaailman Oscarit...) varten.


Perjantaita viettelin lenkkipolulla ja ostoskeskuksessa; mitään ihmeellisempiä ostoksia ei tarttunut mukaan, mutta pääsinpähän taas syömään Wahacaan!

Ja tänään suuntasinkin heti aamusta, tai siis puolen päivän aikoihin, kaupunkiin. Kävin palauttamassa Edinburghin reissussa rikki menneen muistikortin ja ostamassa äidille mekon ja sitten vaeltelin hiljalleen Somerset Housea kohti. Tälläkin kertaa kävin ihailemassa valokuvanäyttelyä, mutta nyt oli esillä Sony World Photography -kilpailun tuotoksia. Ainakin nettisivujen mukaan kyseinen kilpailu on yksi arvostetuimmista valokuvamaailmassa ja ainakin minun silmääni valokuvat olivat upeita. Näyttely (ja kilpailu siis varmaan myös?) oli jaettu ammattilaisten osioon ja avoimeen osioon ja vaikka ammattilaisten ottamat kuvat olivat tottakai hienoja, niin mielestäni avoimen sarjan kuvat olivat koskettavampia. Tämä oli ehkä paras valokuvanäyttely tähän mennessä! Pääsymaksusta huolimatta harkitsen meneväni vielä uudestaan...


En ollut suunnitellut itselleni mitään tekemistä näyttelyn jälkeen, joten lähdin lampsimaan muuten vaan pitkin Thamesin rantaa kohti London Bridgen asemaa. Törmäsin matkalla kahteen pianoon, jotka joku oli jollain ihmeen keinolla kuljettanut keskelle kävelykatua. Soittaja itse ei harmikseni ollut paikalla... Jäin myös hetkeksi kuvailemaan aaltojen osumista rappusiin, mutta kieltämättä tämä ainainen harmaus vähän lannistaa kuvausintoa. Mikään ei näytä hyvältä kun taivas on aina vaan harmaa. Tai ehkei nyt voi sanoa, että ainainen harmaus, sillä alkuviikosta täällä oli upean lämmintä ja aurinkoista (yli 20 astetta lämmintä!), mutta kyllä suurin osa päivistä on näitä harmaita. Höh. Toivottavasti kesää kohti mentäessä auringon määrä lisääntyy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti