maanantai 1. huhtikuuta 2013

Leppoisaa pääsiäistä!


Päivän reitit ja soutupaikka

Viettelin pääsiäissunnuntaita taiteen, urheilun ja hyvän ruoan parissa ja se osoittautui erinomaiseksi suunnitelmaksi. Rauhallisen heräämisen jälkeen suuntasin ensin Somerset Houseen katsomaan Landmark: The Field of Photography -näyttelyn. Tässä valokuvanäyttelyssä oli esillä 130 upeaa maisemavalokuvaa ja se oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Kuvissa ei näytetty ainoastaan kauniita kohtia maapallostamme vaan mukana oli realistisia maisemaotoksia luonnonmullistuksista ja ihmisen aikaansaannoksista.

Lichtenstein exhbition banner, Tate Modern

Valokuvanäyttelyn jälkeen kävelin monesti kehumaani Tate Moderniin katsomaan Roy Lichtenstein-näyttelyn. Maalaukset oli tehty hauskalla "pistemaalaus"-tyylillä (en todellakaan tiedä oikeaa termiä...) ja tyyliltään ne olivat aika sarjakuvamaisia. Jälleen erinomainen, erilainen taidenäyttely! 


Taidetuokion aikana päivä oli kääntynyt aamusta iltapäiväksi ja minun oli aika siirtyä Lontoon länsipuolelle seuraamaan soutua. Cambridgen ja Oxfordin yliopistot ovat soutaneet keskenään kilpaa vuodesta 1829. Kilpailua ei ole järjestetty ihan joka vuonna, mutta 159 kertaa kuitenkin, joten aika pitkään kestänyt perinne on kyseessä. Yllä olevassa kuvassa Cambridgen joukkue on juuri siirtymässä lähtöpaikalle. 


Varsinainen kisa alkoi vasta 16.30, mutta olin lähtöpaikalla jo tuntia aikaisemmin ja sainkin hyvän paikan ihan joen vierestä. Joen varrella oli paljon erilaisia ruoka- ja juomakojuja ja bileet olivat alkaneet jo puolen päivän jälkeen, mutta minusta tunninkin odotteluaika kylmässä ilmassa tuntui ihan tarpeeksi pitkältä. Säälin soutajia, jotka tekivät suorituksensa t-paidoissa ja shortseissa noin neljän asteen lämpötilassa... Kuten kuvasta näkyy Oxford (keltainen vene, tummansiniset paidat) sai napattua johtopaikan itselleen jo heti alusta. Muistan lukeneeni jostain, että se joukkue joka pääsee startista paremmin liikkeelle, voittaa n.80% todennäköisyydellä ja se toteutui ainakin eilen.  Seitsemäntoista ja puolen minuutin tiukan kisan jälkeen Oxford voitti kilpakumppaninsa reilulla veneen mitalla.


Osa katselijoista jäi jatkamaan juhlia joenrantaan, mutta minä olin niin jäässä, että lähdin suunnistamaan kotia kohti noin tuhannen muun kanssa. Metroasemalla oli lievästi sanottuna "vähän ruuhkaa". 


Kotiin suuntaaminen ei osottautunut yhtään huonoksi vaihtoehdoksi! Poikien äiti oli tehnyt pääsiäsvierailleen upeita ruokia, joita minäkin pääsin maistelemaan päiväni päätteeksi. Tuntikausia haudutettuja ribsejä, tomaattisalaattia, perunasalaattia ja mustekalasalaattia. Nam!

Tämän päivän tiukkoihin suunnitelmiin kuuluu kirjojen ja blogien lukeminen, neulominen ja jos jossain vaiheessa tuntuu erittäin ahkeralta, niin myös lenkillä käyminen. Nautitaan viimeisestä pääsiäispäivästä!

Ps. Kuten kunnon valokuvaajan kuuluu, unohdin oikeasta kamerastani akun kotiin (kameran runko oli kyllä mukana...) ja jouduin ottamaan kaikki päivän valokuvat puhelimella...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti